Moikka moi, viimeistä viedään No niin, nyt se päivä sitten tuli, kun Infopostisarjan viimeistä esittelyä teen. Aika on mennyt nopeasti ja näitä on ollut ilo tehdä. Paluupostiakin on tullut ja uusia yhteistyösopimuksia solmittu.
Moi moi, loppu häämöttää Pientä haikeutta ilmassa, kun Infopostisarjan toiseksi viimeistä viestiä kirjoitan. Tätä on ollut mukava tehdä ja toivon, että lukijana olisit näistä jotain saanut itsellesi. Mutta ei vielä jäähyväisiä sentään.
Moikka taas, sadetta, sadetta ja sadetta, mutta mieli aurinkoisena Marraskuun puolta väliä mennään ja vuoden pimeintä aikaa eletään. Valolla on iso voima meidän jaksamiseen ja vireyteen ja sen kautta varmasti kaamosvalojen ideoijakin on ajatuksensa saanut.
Morjens, uusi viikko ja uudet kujeet. Pihalle linnuille laitettu uusi ruokintapiste on saanut valtavan määrän kiinnostusta ja jyviä saa olla lisäämässä lähes päivittäin. Se on koettu perheessä yhteisenä ilon hetkenä piristämässä arkea ja viemässä ajatuksia pois koronan täyttämistä uutisaiheista.
Moikka taas, kylläpä se viikko vierähtikin nopeasti! Syksy etenee kohti talvea, vaikka lämpömittariin katsottaessa sitä ei oikein uskoisikaan. Talvirenkaiden vaihtoon suositellaan mustan jään petollisuuteen vedoten ja onhan tuota luntakin saatu jo useampana päivänä.
”Meiltä on monesti kysytty, että mitä kaikkea te sitten oikein teette siellä isossa tehtaassanne. No, se on aika laaja kysymys ja mahdotonta vastata muutamalla lauseella.”Kysymyksistä innostuneena päätimme tehdä kaikesta osaamisestamme infosarjan.
Ajatecin tiimi on jälleen sorvin äärellä. Hienon ja ansaitun kesäloman jälkeen otamme suunnan kohti uusia projekteja.
Ajatec on viimeisen kuukauden aikana toteuttanut merkittävän määrän toimenpiteitä jotka tukevat yrityksen tulevaisuuden visiota – digitaalisen tehtaan kehittämistä.
Uusi, automaattinen järjestelmä pulveripetijärjestelmien osien putsaukseen on saapunut Ruskolle. Investointi automatisoi ja nopeuttaa tuotantoa verrattuna aikaisempaan.
Ajatecin osallistuu Tampereella 18.-19.3. järjestettäville 3D & New Materials messuille.
Aholantie 17
21290 Rusko
Finland